Category: Blogi

Saksanpaimenkoira

1800- ja 1900-luvun vaihteessa saksanpaimenkoirarotu syntyi erään saksalaisen ratsastajan toimesta. Rotu alkoi levitä nopeasti, sillä rotu oli saksalaisista paimenkoirista luotu monipuolinen koirarotu. Paimenkoirista alettiin jalostaa vartijakoiria. Rohkeudesta ja
Read More

Rottweiler

Saksasta kotoisin oleva rottweiler on harrastus- ja seurakoira. Paimenkoirista lähtöisin oleva koira on saanut nimensä saksalaisen Rottweiler-kaupungin mukaan. Rotu oli toimiva paimen ja vartija, mutta myös oiva matkaseura
Read More

Amerikanbulldoggi

Amerikanbulldoggi on monipuolinen, leikkisä ja aktiivinen koirarotu. Se sopii niin vahtikoiraksi kuin kotiseuralaiseksikin. Amerikanbulldoggi on rakastava, mutta perhettään uhatessa suojeleva rotu. Lajin edustajat ovat reviiritietoisia ja saattavat joskus
Read More

Eläinpelejä internetissä

Eläinten ystävän on mahdollista löytää internetistä valtavasti erilaista eläimiin liittyvää puuhaa. Yhden hyvän ajanvietteen tarjoavat erilaiset eläinten inspiroimat pelit. Esimerkiksi sellainen pelien tekijä kuin Ferry Halim on sivustolleen
Read More

Koiran liikuntaa

Jokainen koiran omistaja ymmärtää että koiraa on ulkoilutettava. Koiran kävelyttäminen on yleistä ja siihen on varattu erityisalueita. Vaihtelu virkistää niin koiraa kuin omistajaakin, ja kuten mainittu, koirat pitävät
Read More

Aktiivisia koirarotuja

Koiran hyvinvoinnille on tärkeää liikunta ja jos koira on jalostettu tehtävää, kuten metsästystä tai paimentamista varten, sen on mielenterveytensä puolesta hyvä harjoittaa taitoaan.Tästä hyvänä esimerkkinä shetlanninlammaskoira. Se on
Read More

Koirapelejä netissä

Ehkäpä elämääsi ei sovi koira juuri nyt, mutta kaipaat silti koiramaista menoa. Voi olla hyvinkin, että ymmärrät koirasta johtuvat rajoitteet, kuten lomien aikana hoitajan löytäminen tai vain ulkoiluttamisen
Read More

Seurakoiria

Seurakoiraksi sopii koira, joka ei tarvi ylenpalttista liikuntaa ja se viihtyy hyvin sisätiloissa. Seurakoiran oletetaan olevan kiltti ja ystävällinen, ja mieluiten älykäs, että se oppii hyville tavoille.Monet nyt
Read More

Suomen suosituimmat koirarodut

Suomen Kennelliitto on laatinut listan Suomen suosituimmista koiraroduista. Vuoden 2013 listalta löytyy ykkösenä labradorin noutaja, joka on myös maailman suosituin koirarotu. Ystävällinen ja kiltti – ei sovi vahtikoiraksi,
Read More