Blogi – Kennel Finndream https://kennel-finndream.com Kaikki koirista Tue, 01 Feb 2022 16:33:22 +0000 en-US hourly 1 https://wordpress.org/?v=4.8.3 Saksanpaimenkoira https://kennel-finndream.com/saksanpaimenkoira/ Thu, 26 Mar 2015 09:09:19 +0000 https://kennel-finndream.com/?p=85 1800- ja 1900-luvun vaihteessa saksanpaimenkoirarotu syntyi erään saksalaisen ratsastajan toimesta. Rotu alkoi levitä nopeasti, sillä rotu oli saksalaisista paimenkoirista luotu monipuolinen koirarotu. Paimenkoirista alettiin jalostaa vartijakoiria. Rohkeudesta ja vahvuudesta tuli saksanpaimenkoiran tunnusmerkki.Saksanpaimenkoirat tunnetaan nykypäivänä nopeina oppijina, ja siksi niitä on jo vuosia koulutettu monipuolisesti erilaisiin tehtäviin. Ne sopeutuvat todella hyvin esimerkiksi poliisikoiriksi, vahtikoiriksi, pelastus- ja etsintäkoiriksi sekä jopa sokeiden opaskoiriksi.Saksanpaimenkoirat ovat ruumiinrakenteeltaan voimakkaita ja urheilullisia. Ne nauttivat kovasta liikunnasta ja tarvitsevatkin sitä. Ne ovat tottelevaisia ja uskollisia omistajalleen, mutta myös hiukan hermostuneempia yksilöitä löytyy. Yleensä hermostuneisuus johtuu kuitenkin siitä, ettei koiraa ole opetettu sosiaalisiin tilanteisiin heti pennusta pitäen.Urosten säkäkorkeus on 60–65 senttimetriä ja nartun taas 55–60 senttimetriä. Saksanpaimenkoirien luusto on vankka ja ne ovat suorakaiteen muotoisia, lihaksikkaita eläimiä. Rodun karvapeite on tiheää ja paksua. Korvat ovat suuret ja kuono on voimakas. Hyväksyttyjä värityksiä saksanpaimenkoirilla on useita ja ne ovat usein sekoitus harmaata, mustaa ja ruskeaa.Saksanpaimenkoirien tavalliset terveydelliset ongelmat ovat hermostoperäisiä: Näihin kuuluvat useat erilaiset allergiat, silmä- ja korvatulehdukset sekä haimavika. Lisäksi merkittäviä perinnöllisiä sairauksia ovat muun muassa haiman vajaatoiminta ja hemofilia. Luusto-ongelmat löytyvät tavallisesti selästä. Lisäksi luonneominaisuuksiin liitettäviksi ongelmiksi luetaan esimerkiksi rohkeuden puute, arkuus, korostunut terävyys sekä puute elinvoimassa.

]]>
Hämmästyttävän hyvin koulutetut koirat https://kennel-finndream.com/hammastyttavan-hyvin-koulutetut-koirat/ Wed, 25 Mar 2015 08:27:46 +0000 https://kennel-finndream.com/?p=64 Koirien historia on melko mielenkiintoinen. Kun ihmiset kehittivät elinkeinokseen maatalouden, he muodostivat vakituisia asutuksia perheilleen. Kehityksen yhteydessä koirasta tuli ensimmäinen villieläin, joka kesyyntyi elämään ihmisten kanssa. Koiran ja ihmisen tiedetään ystävystyneen jo yli 10 000 vuotta sitten, mikä on todistettavissa historiallisilla löydöillä.

Koirat polveutuvat osaksi susista ja osaksi myös muista villikoirista – lukuisat risteävyydet takaavat erittäin laajan geeniaineiston, joka näkyy yhä suurina vaihteluina koirien ulkomuodoissa ja erityisominaisuuksissa.

Oletettavaa siis on, että koiraa ei tarvinnut juurikaan metsästä hakea, vaan se itse hakeutui ihmisten läheisyyteen etsimään ruokaa ja kenties suojaakin. Koira on laumaeläin; se sopii hyvin yhteistyöhön, nauttii huomiosta ja on palvelualtis. Se puolustaa laumaansa, on seurallinen sekä uskollinen. Ihmiset ymmärsivät pian koirasta huolehtimisen edut ja niin alkoi yhteistyö, joka jatkuu ja kehittyy yhä.

Koirat näyttivät luontaiset taitonsa vartijana ja metsästäjänä. Myöhemmin, kun ihmiset kehittivät karjatalouden, koirat havaittiin myös mainioiksi paimeniksi. Koiria koulutetaan yhä näihin tehtäviin.

Koulutus perustuu siihen, että koira pitää isäntäänsä lauman johtajana. Koira palkitaan ja sitä kehutaan, kun se on suorittanut tehtävän oikein. Jos tehtävä ei onnistunut, koira jätetään vaille huomiota ja tehtävä aloitetaan uudestaan. Koira ei saa pomottaa isäntäänsä – tottelemattomat koirat kokevat itsensä lauman johtajiksi.

Pohjois-Euroopassa koiria valjastettiin vetämään kuormia, mistä kehittyi matkustusmuoto lumisessa luonnossa, jossa koiran keveys on etuna hevosen painoon verrattuna. Koiran ruokkiminenkin oli yksinkertaista, koska se söi jätteet, jotka jäivät jäljelle isäntäväen aterioista. Turistit maksavat yhä hyvän hinnan aidosta menosta koiravaljakolla.

Koiran käsittämättömän tarkka hajuaisti ei myöskään ole jäänyt ihmisiltä huomaamatta. Koira voidaan kouluttaa etsimään melkeinpä mitä vain. Tulliviranomaiset toimisivat kuin ilman käsiä ja silmiä, elleivät koirat hakisi matkustajien joukosta rikollisia, jotka ovat piilotelleet laukkuihinsa tai vaatteisiinsa laittomia aineita, rahaa, ammuksia tai jemmanneet salamatkustajia kulkuneuvojen onkaloihin.

Opaskoiria on käytetty jo aikapäivät avustamaan näkövammaisia. Eksyneet ja kadonneet ovat myös saaneet kiittää onneaan koiran pelastaessa heidät pahemmalta kohtalolta. Eikä siinä kaikki: koiria koulutetaan jopa haistamaan sairauksia, kuten syöpää tai havaitsemaan potilaan tilan ennen sairaskohtausta, jotta apu saataisiin ajoissa paikalle.

Koira osaa pitää myös hauskaa ja sen täytyy antaa pitää hauskaa, vaikka se olisikin koulutettu työ- tai palvelukoiraksi. Koiran hauskuuksia ovat nouto- tai hakuleikit, vapaa juoksentelu, agility, esteradat ja älykkyyspelit.

Älykkyydestä puheen ollen, koiran viisautta ei pidä aliarvioida. Koirien älykkyydestä on paljon todisteita ja näytteitä. Huomiota ympäri maailmaa on saanut yksi varsin taitava koira nimeltä Jilli, jonka suurenmoisista saavutuksista ja hänen omistajansa kärsivällisistä koulutustavoista voit lukea Jillin kotisivulta.

Jillillä on nykyisin oma kiertueensa ympäri maailmaa, sillä se on oppinut pelaamaan pokeria! Aivan. Rick Caran kertoo, miten hän pitää treeniajan lyhyenä, usein toistuvana ja hauskana leikkinä niin koiralle kuin itselleenkin. Ehkä tämä on paras ohje omiinkin harjoituksiimme. Jos pikkuinen koira oppii pelaamaan pokeria, ei se voi olla liian vaikeaa meillekään, eihän? Vaikka Jilli osaakin pelata pokeria livenä, on meillä ihmisillä sentään edes tietotekniikan tuoma etu – Jilli tuskin osaa vielä pelata nettikasinoilla, mutta meillä siihen on mahdollisuus. Voit alkaa harjoittelemaan pokeri-ilmettäsi peilin edessä tai PokerStarsin sivuilla ­­– Harjoittele usein ja mielekkäästi!

texas-holdem

Jillin tapauksessa kysymyksessä oli heitteille jätetty koira, jonka Caran pelasti kadulta. Hän jatkaa kiertueellaan tiedottamista heitteille jätettyjen koirien kotiuttamisesta. Normaalisti koirien koulutus aloitetaan varhain, jotta koira sosialisoituisi ihmisten kanssa. Ottaessasi kotiin jo aikuisen koiran, ei uudella omistajalla aina ole tietoa koiran taustasta. Koska koirat ovat sopeutuvaisia, ne voidaan kuitenkin opettaa hyville tavoille aikuisinakin oikealla kohtelulla.

Aikuisen koiran koulutuksessa kannattaa kääntyä ammattilaiseen koirankouluttajan puoleen, joka pystyy ohjaamaan koirankäsittelyä kaikille miellyttävään suuntaan. Vaikka hankkisit koiran pentuna, on silti parempi viedä koira kouluun kuin ihmetellä itse pennun kanssa. Kouluttajat pystyvät näkemään koirien potentiaalin eri toimiin tai tehtäviin samalla kun koira oppii tavoille, jotka ovat sekä sille itselleen hyödyksi että iloksi isäntäväelle.

Ihmisen paras ystävä on historiallisesti myös hänen vanhin ystävänsä. Kunnia siitä koirille.

]]>
Rottweiler https://kennel-finndream.com/rottweiler/ Thu, 12 Mar 2015 17:07:01 +0000 https://kennel-finndream.com/?p=88 Saksasta kotoisin oleva rottweiler on harrastus- ja seurakoira. Paimenkoirista lähtöisin oleva koira on saanut nimensä saksalaisen Rottweiler-kaupungin mukaan. Rotu oli toimiva paimen ja vartija, mutta myös oiva matkaseura paimentolaisille. Se on yksi vanhimmista tunnetuista koiraroduista.Rottweiler on voimakas työkoira. Se on sopusuhtainen, kevyesti liikkuva ja kestävä rotu. Nartut ovat huomattavasti pienempiä kuin urokset, mutta niiden rakenne ei saisi kuitenkaan olla liian kevyt. Ne ovat jänteviä, ryhdikkäitä ja valppaita. Rottweilerin väritys on musta punaruskein merkein. On olemassa myös pitkäkarvaisia rottweilereitä, mutta ne ovat hyvin harvinaisia.Pohjimmiltaan rottweiler on lapsirakas, ystävällinen ja rauhallinen: se kiintyy helposti läheisiinsä. Rottweiler on kuuntelevainen, ohjattava ja työnhaluinen. Määritelmän mukaan rodun kuuluisi olla myös peloton, itsevarma ja luja, mutta monien muiden palveluskoirarotujen tavoin viime vuosikymmenten aikana rodun luonne on muuttunut pehmeämmäksi.Rodun lämpimästä ja rakastavasta luonteesta huolimatta on koiraa opetettava tarkasti pennusta pitäen. Rotu on jalostettu suojelukoiraksi ja siksi sen omistajan tarvitsee osoittaa määrätietoisuutta ja selkeitä oppeja.Terveyden kannalta rottweiler saattaa kärsiä helposti lonkkanivelen tai kyynärnivelen kasvuhäiriöistä kookkaan ruumiinsa vuoksi. Pahat kasvuhäiriöt voivat aiheuttaa koiralle invalidisoitumisen. Perinnöllisyyden lisäksi häiriöiden syntyyn vaikuttavat mm. pennun ruokavalio ja liikkuminen. Monet ihmiselle tavalliset taudit, kuten esimerkiksi syöpä, ovat myös Rottweilereille tavallisimpia sairauksia.

]]>
Amerikanbulldoggi https://kennel-finndream.com/amerikanbulldoggi/ Mon, 02 Mar 2015 09:07:29 +0000 https://kennel-finndream.com/?p=90 Amerikanbulldoggi on monipuolinen, leikkisä ja aktiivinen koirarotu. Se sopii niin vahtikoiraksi kuin kotiseuralaiseksikin. Amerikanbulldoggi on rakastava, mutta perhettään uhatessa suojeleva rotu. Lajin edustajat ovat reviiritietoisia ja saattavat joskus ilman käskyäkin puolustaa omaa reviiriään.Rotu on isokokoinen, isopäinen ja vahvarakenteinen. Säkäkorkeus uroksilla on 58–68 senttimetriä, narttujen taas 51–61 senttimetriä. Koko saattaa kuitenkin vaihdella koiran käyttötarkoituksen mukaan. Amerikanbulldoggien jalat ovat erittäin vahvat, kallo on leveä ja posket lihaksikkaat. Se on nopeampi ja ketterämpi kuin englanninbulldoggi, josta se on jalostettu.Amerikanbulldoggi polveutuu englanninbulldoggeista, joita käytettiin härkätaisteluissa. Härkätaisteluiden loputtua rotua pidettiin vartiokoirana ja karjankasvattajien apulaisena. Vahvuutensa ja rohkeutensa avulla koira saattoi pitää kurissa laumoittain lehmiä tai härkiä.Kerrotaan myös, että amerikanbulldoggi on muita koiria erittäin paljon terveempi rotu, eikä se altistu sairauksille kuten muut. Perusteina tälle on esitetty hyvä perinnöllinen vastustuskyky ja se, että koira on jalostettu järkevästi. Ainoita sairauksia, jotka ovat tavallisia amerikanbulldoggille ovat lonkka- ja nivelongelmat tai iho- ja silmäsairaudet.Nykypäivänäkin amerikanbulldoggi on monipuolinen koirarotu. Sitä käytetään edelleen suurriistan metsästyksessä kuin myös tavallisena koti- tai vahtikoirana. Amerikanbulldoggia kutsutaankin hyväsydämiseksi mutta vahvaksi koiraksi, joka on omalle perheelleen rakastava ja kiltti koira, mutta muille arvaamaton ja valmis puolustamaan perhettään millä keinoin tahansa.

]]>
Eläinpelejä internetissä https://kennel-finndream.com/elainpeleja-internetissa/ Wed, 26 Nov 2014 05:08:46 +0000 https://kennel-finndream.com/?p=55 Eläinten ystävän on mahdollista löytää internetistä valtavasti erilaista eläimiin liittyvää puuhaa. Yhden hyvän ajanvietteen tarjoavat erilaiset eläinten inspiroimat pelit. Esimerkiksi sellainen pelien tekijä kuin Ferry Halim on sivustolleen nimeltään Orisinal koonnut kymmeniä tekemiään pelejä, joista iso osa on eläinaiheisia. Esimerkiksi The Way Home on suloinen peli, jossa on esteettisesti miellyttävä vesivärityyppinen grafiikka ja tunnelmallinen, herkkä äänimaailman. Pelin ideana on liikuttaa hiiren avulla oravaa, joka hyppii ikkunalaudoille ja katoille kotimatkallaan ja kerää samalla herkkupaloja. Pelissä on joksikin aikaa haastetta kokeneellekin pelaajalle, mutta ennen kaikkea se on rentouttavaa ajankulua samoin kuin Orisinalin kaikki pelit.Online-pelisivustoilta taas löytyy hyvin erityyppisiä eläinaiheisia pelejä. Esimerkiksi sellaiselta pelisivustolta kuin CasinoEuro löydät monenlaisia eläinaiheisia videokolikkopelejä, jotka muistuttavat paljon perinteistä hedelmäpeliä sillä erotuksella, että voittoyhdistelmiä ja erilaisia erikoispelejä on niissä enemmän. On kala-aiheisia pelejä, kuten Goldfish ja Fishy Fortune ja on humoristisia eläinaiheisia pelejä, kuten Wonky Wabbits, jossa pelin taustaa koristavat humoristiset eläinhahmot ja rullien kuvituksena ovat erilaiset pupun herkut ja pelikorteista tutut kirjaimet.Todellista luonnontunnelmaa on jonkin verran tavoitettu Nextgen gaming-yhtiön tuottamassa Owls Eyes-pelissä, jossa pelin rullien kuvituksena ovat korttipakan kuvakorttien kirjaintunnukset sekä erilaisia eläinhahmoja ja luonnonaiheita, taustakuvana pöllö ja pelin ääninä linnunlaulua öisessä metsässä. IGT:n tuottamassa Cats-pelissä taas on taustakuvana savannitunnelmainen kuva kahdesta suuresta kissapedosta ja rullissa kuvituksena niin ikään isoja kissoja. Pelin miinuksena on jännittävä musiikki, joka linkittyy kuva-aiheeseen vain metsästysassosiaation kautta. Muuten taustaääninä olevat linnunäänet ja sirinät sopivat peliin hyvin.Etenkin lapsille sopivia eläinaiheisia nettipelejä on helppo löytää. Näistä esimerkkinä mainitsen paljon tytöille suunnattuja pelejä sisältävän sivuston Girls Go Games eläinaiheiset pelit. Erityisen ihastuttava on sivuston My Dolphin Show-peli, jossa nuolinäppäimillä ohjataan delfiinejä tekemään erilaisia temppuja. My Puppy Play day on sivuston toinen suosittu ja suloinen eläinpeli, jossa pelaaja pitää huolta pienestä koiranpennusta ruokkimalla, leikittämällä ja kouluttamalla sitä.

]]>
Koiran liikuntaa https://kennel-finndream.com/koiran-liikuntaa/ Thu, 11 Sep 2014 13:02:36 +0000 https://kennel-finndream.com/?p=21 Jokainen koiran omistaja ymmärtää että koiraa on ulkoilutettava. Koiran kävelyttäminen on yleistä ja siihen on varattu erityisalueita. Vaihtelu virkistää niin koiraa kuin omistajaakin, ja kuten mainittu, koirat pitävät tehtävistä. Jos oma harrastuksesi on metsästäminen, niin on olennaista, että valitset metsästykseen sopivan koiran seuraksesi.Koiranäyttelyissä koirien tulee osoittaa tottelevaisuutta ja näppäryyttä, joten tärkeä osa näyttelyä on temput ja tehtävät. Näiden sujumiseksi on omistajan hyvä valmentaa koiraa jo hyvissä ajoin.Vaikka koiraa ei vietäisikään näyttelyyn, ne oppivat temppuja hyvinkin nopeasti ja koiran kouluttaminen niihin on hauskaa puuhaa. Koira tulee palkita säännöllisesti, kun se menestyy tehtävässään.Koirien varsinainen tottelevaisuus koulutus on erittäin suositeltavaa, sillä se ennaltaehkäisee kiusallisia tilanteita, jos koirasi hyppii vastaan tulijoihin, tai jos sillä on taipumusta karkailemiseen. Jos koirasi pääsee aiheuttamaan vahinkoa, se saattaa tulla kalliiksi korvauksineen. Tottelevaisuuskoulutus eli toko on hyvä aloittaa koiran ollessa noin neljä kuukautta vanha. Kun otat osaa koirasi kouluttamiseen, voit nauttia hyvätapaisesta lemmikistä, ja suhteesi koiraan kiintyy paremmin.Aivan hauskanpitoa koiralle saattaa antaa esteratakilpailu, jossa harjoitetaan koiran ketteryyttä. Rataan on rakennettu 12–22 estettä, joista osa on hyppyesteitä, osa kontakti esteitä, kuten renkaat ja tunnelit.Koira tarvitsee leluja, jotka se tunnistaa omakseen. Koiralelun tulee olla turvallinen, ettei se aiheuta haavoja eikä muita vammoja koiralle. Tänän tarkoitukseen saattaa sopia vanhat toffelit, riepunukke tai varsinainen lemmikkieläinkaupasta ostettu koiralelu.

]]>
Aktiivisia koirarotuja https://kennel-finndream.com/aktiivisia-koirarotuja/ Fri, 05 Sep 2014 13:02:12 +0000 https://kennel-finndream.com/?p=19 Koiran hyvinvoinnille on tärkeää liikunta ja jos koira on jalostettu tehtävää, kuten metsästystä tai paimentamista varten, sen on mielenterveytensä puolesta hyvä harjoittaa taitoaan.Tästä hyvänä esimerkkinä shetlanninlammaskoira. Se on varsin kaunis ja pehmeäturkkinen, mutta luonteeltaan valpas ja viihtyy hyvin tehtävissä, koska se on aktiivinen koira. Myös muut paimenkoirat viihtyvät hyvin ulkona, ne haluavat saartaa ja olla mukana touhussa, joka edellyttää pitkiä juoksumatkoja.Ajokoirat ovat metsästyskoiria, jotka pitävät pitkistä ulkoilulenkeistä. Etenkin keskikokoisilla ajokoirilla on runsaasti energiaa ja sitä on löydyttävä myös tällaisen koiran omistajalta.Lapinporokoirat ovat rauhallisia ja tottelevaisia, mutta koska niillä on veressä paimentaminen, ne tarvitsevat seuraa ja tekemistä. Yksinjätetty tylsistynyt porokoira turhaantuu ja saattaa käyttäytyä häiritsevästi, kuten haukkuen tai rikkoen sisätiloja. Tästä syystä on muistettava, että koiran käytös on sen isännästä riippuvaa, eli koiran tarpeita on muistettava, jos sen haluaa käyttäytyvän sosiaalisesti.Pystykorvat ovat yleisesti terhakkaita koiria, jotka viihtyvät ulkosalla ja tarvitsevat paljon liikuntaa. Näiden koirien rakenne on usein edullinen juoksuun ja kaivamiseen, jota niiden on annettava harjoittaa siihen sopivalla alueella. Jos puutarhasi on arvokas sinulle, harkitse tarkoin, otatko koiran, jonka vaisto on kaivaa monttuja.

]]>
Koirapelejä netissä https://kennel-finndream.com/koirapeleja-netissa/ Tue, 02 Sep 2014 13:03:41 +0000 https://kennel-finndream.com/?p=17 Ehkäpä elämääsi ei sovi koira juuri nyt, mutta kaipaat silti koiramaista menoa. Voi olla hyvinkin, että ymmärrät koirasta johtuvat rajoitteet, kuten lomien aikana hoitajan löytäminen tai vain ulkoiluttamisen vaikeus, jos asut kivikylässä kiireisten katujen ympäröimänä. Vastuuntuntoisena et aseta omia mieltymyksiäsi koiran tarpeiden edelle. Koiraa kaipaava voi nyt mennä nettiin ja naputella siellä esiin esimerkiksi www.dogzer.net sivun, josta löytyy virtuaalinen koira hoidettavaksesi. Valittavanasi on useampi koirarotu, joista valitset pennun itsellesi. Pelin idea on hoitaa koiraa niin, että se kasvaa aikuiseksi. Tehtävää siis riittää pelaajalle ”ruokkimisen” muodossa näinkin, mutta ikävät ulkoiluttamiset räntäsateella tai pimeässä jää tekemättä.Koiruuksia ja koiramaista pelaamista on koottu petgames.com -sivustolle, jossa monet pelit ovat varsin yksinkertaisia. Ne viihdyttävät perheen pienimpiäkin, etenkin jos heillä on haaveena ajatus omasta koirasta. Pelit ovat mukavaa ajankulua.Koirasuden polku on mielenkiintoinen yhdistelmä pelejä ja muuta harrastusta. Mukana on satuja ja piirtämistä, sekä hyödyllistä tietoa koirista että muista karvaisista kavereista. Näiltä sivuilta löytyy tekemistä useammaksi päiväksi sekä linkkejä samankaltaisiin sivuihin.Keveää ja helppoa videohedelmäpeliäkin löytyy netistä, ja jos pelaat panoksilla, saattaa yllätykseksesi tulla potti rahaa. Diamond Dogs on Betsson nettikasinon hauska peli joka ei rasita velvollisuuksilla. Jokaista pyöräytystä seuraa terhakka koiran haukahdus, kun timanteilla koristetut gangsterimaiset koirahahmot rullaavat ruudussa. Pelaaja saattaa voittaa bonuskierroksen, jossa pyrit valitsemaan voittajakoiria kokoelmaasi.Furry Paws on englanninkielinen koira-faneille suunnattu sivusto, ja sopivaa harrastetta niille, jotka haluavat testata vaikka omaa kielipohjaa ja erityissanastoa harrastuksen merkeissä. Pelin alussa valitset itsellesi mieluisesi koiran erittäin pitkästä listasta, josta löytyvät ehkä koko maailman koirarodut. Pelit ovat ilmaisia ja linkkejä löytyy foorumeihin sekä muihin vastaaviin sosiaalisiin toimintoihin muiden asiasta kiinnostuneiden seuraan. Koiraharrastus yhdistää monia ihmisiä.Pikku mukuloille löytyy netistä söpöläiselle sopivaa peliä, missä voi pukea koiranpennun, eikä se ryppyile vastaan. Tämä hauska peli on icestormz.com -sivustolla, ja se saattaa olla hyvinkin suosittu hauskuutus lapsille, jos oma koiraa ei vielä ole.

]]>
Seurakoiria https://kennel-finndream.com/seurakoiria/ Mon, 01 Sep 2014 12:58:41 +0000 https://kennel-finndream.com/?p=15 Seurakoiraksi sopii koira, joka ei tarvi ylenpalttista liikuntaa ja se viihtyy hyvin sisätiloissa. Seurakoiran oletetaan olevan kiltti ja ystävällinen, ja mieluiten älykäs, että se oppii hyville tavoille.Monet nyt seurakoiriksi luetut rodut olivat alunalkajaan työkoiria, joita on jalostettu ulkonaisten ominaisuuksien perusteella. Kun labradorinnoutaja oli pääasiallisesti työkoira, se oli muodoltaan solakampi kuin nykyään tunnettu seurakoiratyyppi.Villakoirat ovat nykyisin suosittuja seurakoiria samoin cockerspanielit. Ne eivät ole kovin suuria ja soveltuvat siten hyvin asuntoihin viemättä liikaa tilaa. Kääpiökoirat sopivat myös seurakoiriksi, sillä pienen kokonsa ansiosta ne ovat myös energisiä, mutta eivät vaadi pitkiä kävelylenkkejä. Seurakoirina käytetyt rodut ovat usein pitkäikäisiä, mikä tarkoittaa monivuotista huolenpitoa ja hoitoa.

]]>
Suomen suosituimmat koirarodut https://kennel-finndream.com/suomen-suosituimmat-koirarodut/ Mon, 25 Aug 2014 12:58:02 +0000 https://kennel-finndream.com/?p=13 Suomen Kennelliitto on laatinut listan Suomen suosituimmista koiraroduista. Vuoden 2013 listalta löytyy ykkösenä labradorin noutaja, joka on myös maailman suosituin koirarotu. Ystävällinen ja kiltti – ei sovi vahtikoiraksi, ellei se satu nuolemaan tunkeilijaa kuoliaaksi. Ulkoiluttaessa on muistettava, että sillä on mahtava metsästysvaisto aivan pinnan alla.Kakkosena suosittujen listalla on metsämiesten suosima Suomenajokoira. Tämä rotu on jalostettu metsästystä varten, ja ilman tämän tyylistä ulkoilua ajokoira turhaantuu ja saattaa käyttäytyä epäsosiaalisesti.Kolmantena listalla on Saksanpaimenkoira joka on melko suuri kokoinen ja vaatii tarmokkaan isännän. Saksanpaimenkoirat ovat hyvin uskollisia ja viisaita. Niitä käytetään ominaisuuksiensa vuoksi vartiokoirina, suojelutehtävissä, pelastustöissä sekä huumekoirina.Jämtlanninpystykorva on suosikkina neljäs. Se on Ruotsissa jalostettu suurikokoinen alkuperältään hirvenmetsästykseen tarkoitettu koirarotu, jota yhä käytetään metsästettäessä. Koiralla on erityispiirteenään itsepäisyys, eli sen käsittelyn on oltava johdonmukaista. Nämä koirat kannattaa koulutta asiallisesti.Kultainen noutaja on viidenneksi suosituin koirarotu. Ne ovat ystävällisiä ja hyväntahtoisia koiria, jotka sopivat hyvin seurakoiriksi, vaikka alunperäinen tarkoitus oli jalostaa metsästyskoira. Koiran turkki tarvii hyvää hoitoa ja aika ajoin niistä lähtee erittäin paljon karvaa, jolloin se olisi harjattava päivittäin.Listaa jatkuu ja siinä on lueteltu 50 suosituinta koirarotua. Pikaisella vilauksella voi huomata, että Suomalaiset suosivat keskikokoisia koiria, jotka viihtyvät tehtävissä ja selviävät ulkosalla hyvin. Koska Suomessa yhä metsästetään paljon, on siihen sopivien koirarotujen suosio yleistä.

]]>